
TEHDAS TANSSII
Tehdas tanssii -festivaali on kahden tanssia intohimoisesti rakastavan naisen, Tuula Penttilän ja Tanja Kunnarin vuonna 2014 perustama tanssifestivaali. Tänä vuonna Tehdas tanssii järjestetään jo kahdeksatta kertaa Hämeenlinnassa.
"Halusimme perustaa festivaalin, jonne voisimme itsekin mennä. Olemme ottaneet ohjenuoraksemme keskittyä mahdollisimman korkealaatuiseen sisältöön: maamme huippuopettajiin, mielenkiintoisiin sisältöihin ja esityksiin", Tuula ja Tanja kertovat. Festivaalin on tarkoitus pysyä dynaamisena kokonaisuutena, joka panostaa mahdollisimman korkeaan laatuun, joka festivaalin kokijalle tarkoittaa
-
huippuopettajia
-
mielenkiintoisia sisältöjä
-
sykähdyttäviä esityksiä
Ihmisten kohtaaminen ja vuorovaikutus on ollut festivaalitiimille sydämen asia, siksi haluamme tavata jokaisen kurssilaisen henkilökohtaisesti. Tiimi on läsnä siellä missä tapahtuu sekä myös tunneilla treenaamassa aina kuin mahdollista. Festivaalin ilmapiiri, jossa sekä oppilaat että opettajat viihtyvät, on meille ensisijaisen tärkeää.
Jokainen voi osallistua omana itsenään, kohdata muita tanssia rakastavia, oppia uutta, haastaa itseään sopivasti ja saada turvallisin mielin törmätä yllättäviin ja antoisiin tilanteisiin tanssin parissa.
Lämpimästi tervetuloa Tehdas tanssii -festivaalille, me odotamme Sinua.
Videolla vuoden 2022 festivaalitunnelmia.
Vuoden 2022 ohjelmistossa näkyy panostus yleisötyöhön
Tulevan festivaalin ohjelmisto julkaistaan 31.3. ja se pitää sisällään tuttuun tapaan esityksiä, kursseja ja yleisötapahtumia tanssin laajalta kentältä. Tapahtumapaikkoina toimivat Verkatehtaan viehättävä miljöö, Hämeenlinnan tori, Bio Rex, Suistoklubi, Aulangon puistometsä, sekä ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle tänä kesänä avautuva Lääninhallituksen talo.
Hämeenlinnan kaupunki myönsi vuoden 2022 kulttuuripalkinnon festivaalia järjestävälle Hämeenlinnan Tanssin Tehdas ry:lle. Palkinnon myötä festivaali tarjoaa yleisölle upean kattauksen maksuttomia yleisötapahtumia.
Torijamit on aidosti koko kansan tapahtuma: pienen, nuoren, aikuisen ja seniorikansalaisen. Torijameilla jokainen voi osallistua ikään ja taidoista riippumatta tai seurata ohjelmaa. Varoitamme, Torijamit aiheuttavat vähintäänkin jalan rytmikästä polkua. Torijamien tarkoitus on tuoda tanssia tutuksi kaupunkilaisille hyvin matalalla kynnyksellä Hämeenlinnan torilla.
Festivaalin maksuttomiin yleisötapahtumiin kuuluvat lisäksi Silent Dance, avoimet ovet tanssisaleille, festivaalietkot Suisto-klubilla, DJ piknik, sekä esitysten jälkeiset yleisökeskustelut.
Festivaalilla vierailevat esityksineen
Festivaalilla nähdään viime vuoden tapaan myös tanssielokuvia. Elokuvakokonaisuudet on kuratoinut suomalaisen tanssielokuvan pioneeri Kati Kallio. Tanssielokuvaa ei sido muoto tai genrerajat. Se on vahvojen taidemuotojen fuusio ja mielenkiintoinen oma kehittyvä lajinsa.
Festivaalin kurssivalikoimasta löytyy vaihtoehtoja tanssinharrastajille sekä ammattilaisille. Osa kursseista ovat avoimia kaikille aiheesta kiinnostuneille, tanssitaustasta riippumatta. Kursseilla opettavat maamme huippuopettajat.
Ilmoittaudu nyt - lisätiedot: klikkaa kurssin nimeä alla.
Kaikille avoimet kurssit:
-
Tanssimaraton - useita opettajia
-
Metsätanssi - Nella Kaartinen PERUTTU
-
Tutustuminen TRE-stressinpurkuliikkeisiin - Panu Varstala
-
Kiskoteka & työkaluja oman liikkeen löytämiseen - Panu Varstala
Kurssit tanssin harrastajille ja ammattilaisille:
-
Around Axis - Mirva Mäkinen
-
Imagination in motion - Johanna Nuutinen
-
Movement & House - Anniina Ala-Mattila
-
Commercial & Heels - Pauliina Latva
-
Tanssinopettajien viikonloppu - useita opettajia
Huhtikuun ajan kursseille voi ilmoittautua Early Bird -hinnoilla.
Festivaalia voi fiilistellä useassa kanavassa, myös Spotifyssa
Festivaali tarjoaa ajankohtaiset uutiset ensimmäiseksi aina verkkosivuillaan uutiset -osiossa, josta ne jaetaan sosiaalisen median kanaviin Facebookkiin, Instagramiin ja YouTubeen.
Tehdas tanssii myös Spotifyssä. Spotifyssa voi sukeltaa festivaalin vierailijoiden ja tiimiläisten suosikkeihin sekä tarinoihin soittolistojen takana. Näihin kaikkiin löydät suorat painikkeet sivun ylälaidassa.
Olethan jo uutiskirjeemme tilaaja? Tilaa kirje klikkaamalla tästä nyt ja kuulet ensimmäisten joukossa festariin liittyvät tarjoukset ja uutiset. Saatamme myös yllättää muilla sisällöillä. Uutiskirjeemme ilmestyy noin 4 kertaa vuodessa ja voit halutessasi poistua vastaanottajalistalta milloin vain.
Early bird ja alennukset kurssimaksuista
Kursseille on mahdollista ilmoittautua alennetulla Early bird hinnalla huhtikuun ajan. Tämän jälkeen alennettuun kurssimaksuun ovat oikeutettuja Tehdas tanssii - festivaalin taustayhdistyksen Hämeenlinnan Tanssin Tehdas ry:n jäsenet, jotka ovat maksaneet kuluvan vuoden jäsenmaksun. Lue lisää ja liity jäseneksi täällä >>
Early bird hinta huomioidaan huhtikuun aikana tulleisiin kurssi-ilmoittautumisiin automaattisesti.
Terveisin festivaalitiimi,
Tanja Kunnari, Tuula Penttilä, Jasmin Heikkilä, Nella Kaartinen, Minna Liimatainen, Jemina Pekkonen ja Heidi Wasko.