top of page

Uusi ilme ja verkkosivut

Tehdas tanssii -festivaali on uusinut graafisen ilmeensä ja logonsa. Samalla festivaalille rakentui uudet verkkosivut.


"Kulunut vuosi antoi tilaa unelmoida uudesta ilmeestä ja uusista graafisemmista verkkosivuista. Oli reippaasti aikaa ajatella konsepti uudesta näkökulmasta. Olen hurjan tyytyväinen raikkauteen ja selkeyteen. Toivon, että festarivieraamme kokevat samoin", kertoo Tehdas Tanssii festivaalin taiteellinen johtaja ja tuottaja Tanja Kunnari. Vuoden 2021 teemavärinä ilmeessä nähdään raikkaan keltainen, ensi vuoden väri voi olla hyvinkin joku toinen. Typografia itsessään pysyy jatkossakin samana.


Uuden ilmeen ja verkkosivujen toteutuksen on festivaalitiimin kanssa yhteistyössä rakentanut graafikko Sami Korhonen / cAPS LOCK HELSINKI, joka kuvailee prosessia ja uutta ilmettä näin:


"Tein mitä pitikin ja asiakas sai mitä tilasi. Hieman alussa jumpattiin oikeaa tyyliä ja värejä, mutta sieltä se sitten tosi nopeasti lopulta löytyi. Keltainen ja valkoinen taustaväri, johon sitten mustalla tekstit päälle. Yksinkertaista ja tyylikästä, kuten asioiden pitäisikin aina olla. 45-asteen kulmilla esimerkiksi taustoissa sitten rikotaan laatikkomaisuutta ja tuodaan rytmiä taustoihin sekä valokuviin kaikessa materiaalissa. Myös festivaalin logo on uusittu kokonaan. Tehdas-sana on nyt teollisen geometrinen ja tanssii-sana käsinkirjoitettu, joka kuvastaa tanssin dynaamisuutta ja tuo kivan vastakohdan tehdas-sanan yksinkertaisuudelle."



Verkkosivut palvelevat osallistujaa entistä paremmin


Verkkosivu-uudistus tuli ajankohtaiseksi aiemman sivuston tullessa tiensä päähän. Lisäksi päätöstä uudesta sivustosta joudutti valmisteilla ollut uusi graafinen ilme. Festivaalin markkinoinnista ja viestinnästä vastaava Jasmin Heikkilä on tyytyväinen lopputulokseen. "Uusi sivusto on hieno ja selkeä kokonaisuus, jossa verkkosivukävijää kuljetetaan loogisesti eteenpäin. Kohderyhmien polut sivustolle ja sen sisällä ovat olleet suunnittelun keskiössä", hän kertoo.


Ensi vuodelle sivustoa tullaan kehittämään edelleen. Tavoitteena on saada kurssit ja lipunmyynti molemmat yhteen lippukauppaan.





Comentários


bottom of page