Su 7.8.22 klo 18.00 Lääninhallituksen talo
Hallituskatu 16, Hämeenlinna
Annamari Eerolan ja Nella Kaartisen uusin tanssiteos Kosket saa kantaesityksensä Lääninhallituksen talossa. Eerola ja Kaartinen käsittelevät yhteisöllisyyden sekä irrallisuuden kokemusta, joka teoksessa näyttäytyy tanssijoiden henkilökohtaisessa ja yhteydellisessä liikekielessä. Yhteyksien ja yksilöllisyyden teemat peilautuvat taiteilijoiden välisen suhteen ja katsojien kautta, luoden vuorovaikutuksen verkoston. Toisessa ihmisessä näyttäytyy koko ihmisyyden kirjo, kun itsessään näkee vain itsensä. Puvustuksen teokseen toteuttaa puvustaja Aino Käki ja ääninmaiseman on säveltänyt Pietari Kaasinen. Ilta alkaa näyttelyopastuksella Ars-Häme ry:n vuoden 2022 kesänäyttelyyn nimeltä "Näyttämö".
Eerola ja Kaartinen ovat työskennelleet yhdessä vuodesta 2017 tuottaen tänä aikana yhteensä kolme tanssiteosta. He ovat yhteisessä työskentelyssään tutkineet muun muassa feminiinisyyttä, maskuliinisuutta, kehojen oikeuksia ja olemassaoloa sekä valtasuhteita ja tunteiden kehollisuutta. Heidän teoksiaan KATO KU MÄ KULUTAN (2017), Häiriö maapallon kierrossa - Kolme askelta kerrallaan (2018) sekä POST EVA (2021) on esitetty Hämeenlinnassa, Kuopiossa ja Lissabonissa.
Nella Kaartinen
Nella Kaartinen on hämeenlinnalaislähtöinen tanssitaiteilija ja -pedagogi. Kaartinen on taiteellisessa ja pedagogisessa työssään kiinnostunut kehollistamaan tarinoita ja tunnelmia, joihin inspiroituu useimmiten luonnosta ja sen eri ilmiöistä. Tällä hetkellä Kaartinen kehittää omaa koreografista Kehon empatia -praktiikkaansa, työskentelee muutamissa ensiesityksiin tähtäävissä poikkitaiteellisissa projekteissa ja järjestää Luovaa liikettä luonnossa -työpajoja päiväkodeissa ja alakouluissa.
Www: Nella Kaartinen
Annamari Eerola
Annamari Eerola on tanssinopettaja (AMK) sekä tanssi- ja performanssitaiteilija, joka on kiinnostunut esittävän taiteen moninaisesta kentästä kokonaisvaltaisesti. Eerola on laaja-alainen musiikkiteatterin ja tanssitaiteen osaaja. Pedagogin työnsä lisäksi Eerola opiskelee tällä hetkellä musiikkitieteen maisteriksi, ja onkin kiinnostunut erityisesti hetkeen sidottujen taidemuotojen yhdistelystä, fenomenologisesta tulokulmasta, sekä niin liikkeen kuin äänen tarkastelusta syvemmällä tasolla sekä yhteiskunnallisesti.
Www: Annamari Eerola
Ars-Häme ry:n kesänäyttely: Näyttämö
Näyttelyn ovat kuratoineet Aino Kannisto ja Salla Laurinolli. Kesänäyttely rakentuu Hämeen Lääninhallituksen vanhaan päärakennukseen Hämeenlinnan torille. Näyttämö 2022 esittää nykykuvataiteen teoksia osana historiallista hallintokiinteistöä ja avaa ensimmäistä kertaa rakennuksen ovet suurelle yleisölle. Rakennus toimii näyttämönä teoksien ja arkkitehtuurin keskustelulle samaan aikaan kun kuvataide toimii estradina empirerakennuksen esilletulolle.
Kanta-Hämeen alueen ammattikuvataiteilijajärjestö Ars-Häme ry on kehittänyt korkeatasoisen kesänäyttelykonseptin, joka on jatkunut vuodesta 2018 lähtien eri tiloissa Riihimäellä ja Hämeenlinnassa. Kesänäyttelyiden lisäksi Ars-Häme ry:n hallinnoimia ovat säännölliseen näyttelytoimintaan keskittynyt Taidehalli Häme Hämeenlinnan keskustassa, sekä työtilayhteisöt Hämeenlinnan Taidekasarmi ja Riihimäen Välittäjä 3. Tehdas tanssii -festivaali vieraili esityksineen Ars-Hämeen kesänäyttelyssä myös viime vuonna.
Www: Ars-Häme ry
Kuva: Lääninhallituksen rakennukset | Rakennushistoriaselvitys | 14.12.2018 | Arkkitehtitoimisto Ark-byroo.
Kesto: näyttelyopastus noin 30 min. ja tanssiteos noin 25 min. Esityksen jälkeen voit jäädä jutustelemaan taiteilijoiden kanssa yleisökeskusteluun.
Liput 21 € / 14 €